maanantai 6. helmikuuta 2017

Lapsi ei olen ikuisesti vain lapsi



Ymmärtäisin yläpuolella olevia lukuja, jos se kuvaisi pilkillä käyvien, pankissa laskujaan maksavien tai ET-lehden tilaajien ikärakennetta. Valitettavasti se kuvaa Mikkelin kaupungin päättäjien ikärakennetta. Nopealla ja yleistävällä laskemisella keski-iäksi muodostui noin 56,8 vuotta. Varmasti jokainen nykykyisistä valtuutetuista pitää nuorten koulutusta ja muita palveluita tärkeinä, mutta on suuri ero siinä tehdäänkö asioita nuorilta nuorille vai vanhemmilta lapsille tai lapsenlapsille.


Valtuutettujen kokemukset ja päätökset pohjautuvat vahvasti vanhempina olemiseen, mutta luoko se  parhaimman kokonaisuuden. Onko se riittävää, että vanhemmat kysyvät nuorisovaltuustosta pelkkää mielipidettä nuoria koskevista asioista? Vai olisiko kaikille edullisempaa, että valtuustossa istuisi edes muutama alle kolmekymppinen.


Monen mielestä nuoremmilta puuttuu kokemus politiikasta mikä taas löytyy jo valtuustossa olleilta. Tähän väliin on hyvä muistaa mistä vaaleista on kyse. Kuntavaaleissa valitaan siis kaupunginvaltuusto, joka päättää arkipäiväisistä asioista, kuten koulutuksesta ja muista peruspalveluista. Näistä tärkein oli sosiaali- ja terveyspalvelut, mutta ne siirtyvät heinäkuun alussa pois kuntien tehtävälistalta. Juuri tämä sote-uudistus antaa minulle mahdollisuuden keskittyä asioihin, joihin on jotakin annettavaa.

Tulevalla valtuustokaudella kunnan tärkeimmiksi tehtäviksi jää kaavoitus, varhaiskasvatus ja koulutus. Näihin asioihin jokaisella, varsinkin nuorilla, on sanottavaa. Kunnan uudistuessa myös valtuuston on uudistuttava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti